Uudet ja innostavat materiaalit luonnontieteiden opetukseen ja tiedelukutaidon kehittämiseen

2.9.2024
Uutinen
Daria Pritup
Saara Rastio

Suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulosten eriytyminen ja luonnontieteellisen osaamisen heikentyminen on huolettanut monia. Lasten ja nuorten tukemiseksi tarvitaan vahvempaa koulun ja kodin välistä yhteistyötä.

FINSCI-hankkeen tutkimus on osoittanut, että vanhempien tiedepääoma (eli heidän kiinnostuksensa ja asenteensa tiedettä kohtaan) sekä heidän taustansa (kuten koulutus ja ammatti) vaikuttavat siihen, miten he kannustavat omia lapsiaan tieteellisen tiedon pariin. Vanhemmat voivat tukea lastensa tiedeoppimista esimerkiksi juttelemalla koulutehtävistä, opastamalla sopivasta mediasisällöstä, kulkemalla luonnossa yhdessä havaintoja tehden tai tekemällä tiedekokeiluja kotona.

Lapset, jotka saavat jokapäiväisissä askareissa osallistua tiedeoppimiseen ja joiden vanhemmilla on myönteinen asenne tieteeseen, todennäköisemmin pärjäävät tiedeaineissa ja heillä on uskoa omaan osaamiseen. Suomessa asuvilla perheillä on tutkimuksemme mukaan vahva luontosuhde, mikä luo otollisen maaperän vapaa-ajan tiedeoppimiselle, kuten eläimiin ja kasveihin tutustumiseen.

Olemmekin kehittäneet työkaluja tiedepääoman kartuttamiseen niin koulussa kuin kotona.

Materiaalipaketti alakoululaisten luonnontieteellisen osaamisen tueksi

Olemme kehittäneet avoimen materiaalipakettin, joka on suunniteltu tutkivan oppimisen ja tiedelukutaidon kartuttamisen tueksi. Materiaalipaketti sisältää Opettajan oppaan ja Tutkijan päiväkirjan oppilaille, joita voi käyttää joko digitaalisessa muodossa tai tulostaa paperille. Materiaali on jaettu viiteen teemaan ja 14 oppitunnin jaksoon, mutta sitä voi käyttää muullakin tavoin oman opetuksensa lomassa. Teemat ovat Virkistävä vesi, Talousveden kierto ja kulutus, Luonnon vesien tutkiminen, Ravinnon terveysvaikutukset ja Lähiruoka. Tutkijan päiväkirja sisältää myös kotitehtäviä, joita on suunniteltu tehtäväksi yhdessä huoltajien tai sisarusten kanssa. 

Materiaalit tukevat ympäristö- ja luonnontiedon OPS-tavoitteita ja sisältöjä erityisesti 3. ja 4. luokille, mutta soveltuvat myös muille ikäryhmille. Materiaalikokonaisuuden ovat kehittäneet Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteiden tutkijat perustuen kansainväliseen tiedepääomatutkimukseen. Materiaaleja on testattu onnistuneesti itäsuomalaisissa kouluissa.

Käy tutustumassa aineistoon ja anna Tutkivan Tursaan viedä oppilaat seikkailuun kohti tiedepääoman valtameriä!

FINSCIn materiaalipaketti tarjoaa tutkittua tietoa ja osallistavia tehtäviä perheiden arkeen liittyvistä veden ja ravinnon teemoista.

Vinkkilista tiedelukutaidon kehittämiseen

Miten vahvistaa tiedelukutaitoa ja vaativien käsitteiden ymmärtämistä internetissä? Nykypäivän haastaviin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, liittyvää tietoa etsitään usein internetistä. Sopivan tiedon löytäminen internetin moninaisesta ja monissa lähteissä sijaitsevasta tiedosta on lukijalle vaativaa. FINSCI-hankkeen kasvatustieteilijät Turun yliopistosta ovat kehittäneet suosituksia, joilla tiedelukutaitoa voidaan vahvistaa.

Poimi tästä linkistä napakka vinkkilista! Vinkkejä voit soveltaa oman luokkasi tai vaikka perheesi kanssa.

Psst! Kaikki FINSCI-hankkeen tuottamat avoimet materiaalit löytyvät nettisivuiltamme, osoitteesta finsci.fi/julkaisut/materiaalit !