Oppilaat tutkijoina

26.4.2022
Uutinen
Saara Rastio

Uteliaisuus virittää tutkivan mielen

FINSCIn Itä-Suomen yliopiston osahanke tekee opetuskokeiluja, joissa tuodaan tutkittavat asiat mukaan lasten ja perheiden arkeen. Näin herää oppilaiden uteliaisuus, ja arjen ilmiöt linkittyvät luontevasti tutkittuun tietoon, mikä lisää sekä lasten että vanhempien tiedemyönteisyyttä. Esimerkiksi vesiprojektissa tutkittiin veden käyttöä eri näkökulmista.

”Vesi-interventioiden tavoitteena oli lisätä oppilaiden tietoisuutta veden käytöstä ja puhdistamisesta sekä niiden vaikutuksesta ihmisen arkielämään. Näissä opetuskokeiluissa on huomioitu tiedepääoman eri ulottuvuudet pääoman vahvistamiseksi. Lisäksi haluttiin testata tiedepääomaa edistävää pedagogista materiaalia. Interventiot antavat lisätietoa alakouluikäisten lasten tiedepääomasta ja sen kasvattamisesta”, kertoo osahankkeen johtaja Sari Havu-Nuutinen.

Älylasit päässä voi vierailla vaikka vedenpuhdistamolla

Ilo ja innostus motivoivat tutkimaan

Oppilaiden kommentit vesiprojektista tulivat hymyn ja innostuksen saattelemina, kertoo Sini Kontkanen. Hän vastaa alkuopetusikäisten koulussa toteutettavien tiedekokeilujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Projektin aikana mm. tutustuttiin jätevedenpuhdistamoon älylasit päässä, rakennettiin itse vedenpuhdistamo, tutkittiin oman perheen vedenkäyttöä ja päästiin haastattelemaan vedenpuhdistuslaitoksen asiantuntijaa. Ryhmä 4-luokkalaisia totesi yhteen ääneen, että ”FINSCI-tunnit on mielenkiintoisia ja mukavia! On ollut kiva oppia käyttämään uusia laitteita ja tehdä tutkimuksia. Ollaan opittu veden tutkimista ja puheen tallentamista.”

Opettajat ovat kiitelleet erityisesti kotitehtäviä, joissa on lapsia on ohjattu tutkimaan veden kuluttamista kotona yhdessä vanhempien kanssa. Monet perheet sen myötä innostuneet laskemaan vedenkulutusta tarkkaan ja käyttäneet tehtävään pitkiäkin aikoja. Myös oppilaat olivat tunnilla selkeän innostuneita esittämään omia vedenkulutustehtäviensä tuloksia. Lapsilla on ollut käytössään kullakin omansa Tutkijan päiväkirjat, johon he tekevät merkintöjä havainnoistaan. Tutkiva tursas -videot puolestaan ovat opastaneet tutkivaan ajatteluun, hypoteesien tekemiseen ja argumentointiin.

Jäteveden puhdistamon voi suunnitella ja rakentaa myös itse

Jätepuhdistuslaitos innosti kyselemään

Miksi vettä puhdistetaan? Mistä tietää, että vesi on puhdasta? Kuinka paljon vettä puhdistetaan jätevedenpuhdistamolla päivässä? Kuinka kauan vedenpuhdistusprosessi kestää? Haiseeko siellä? Millaista työtä sinä teet? Mihin puhdistettu vesi menee? Mitä tapahtuu, jos juomme likaista vettä? Näitä kaikkia ja paljon muuta kyselivät Kiih3. ja 4. luokan oppilaat jätteenpuhdistuslaitoksen asiantuntijalta, jolla myös oli vastaus kaikkiin kysymyksiin.

Vesiprojektissa olivat mukana Kiihtelysvaaran 3.- ja 4.-luokkalaiset, Karhunmäen 3. luokka ja kolme Ylämyllyn 4. luokkaa.

Kaikki omat tärkeät huomiot laitetaan Tutkijan päiväkirjaan