Miten kuvailisit omaa tutkimussuuntaustasi ja kiinnostuksen kohteitasi? Entä mitä asioita teet FINSCIssä?

Olen alun alkaen koulutukseltani arkeologi, mutta tutkijakoulutukseni myötä kohdistin katseeni menneisyyden itsensä sijaan siihen, kuinka menneisyyttä tuotetaan, käytetään ja hallitaan nykyisyydessä. Luonnehdin itseäni jonkinlaiseksi ihmistieteiden generalistiksi ja kulttuurintutkimuksen teoreetikoksi, jonka työkalupakkiin kuuluvat muun muassa käsite- ja diskurssianalyysi.

Olen nykyisessä työssäni Suomen tiedekeskukset ry:n pääsihteerinä kiinnostunut esimerkiksi siitä, millaista maailmankuvaa tai tiede- ja ihmiskäsitystä tiedekeskukset rakentavat niille ominaisilla vuorovaikutuksen, esittämisen ja tekemisen tavoilla. Vedän Heurekan ja Suomen tiedekeskukset ry:n yhteistä työpakettia FINSCI-hankkeen toisella kaudella 2023–26.

Jatkamme mukaanottavan tiedekeskustyön tutkimusta ja kehittämistä yhdessä tiedekeskusten monialaisten ammattilaisten kanssa. Toteutamme erityisesti nuorille suunnattuja kokeiluja ja kohtaamisia, joiden toivomme innostavan osallistujia pohtimaan omaa suhdettaan tieteeseen, tietoon ja tietämiseen. Tavoitteenamme on samalla analysoida sitä, miten tiedekeskukset ja -museot tarjoavat moninaisia taustoja ja lähtökohtia edustaville ihmisille yhdenvertaisen pääsyn tieteen ja tutkitun tiedon äärelle.

‍

Miten päädyit tutkijaksi?

Pääsin lukion jälkeen vuoden haahuiltuani yliopistoon sisään ns. papereilla, silloiseen tietojenkäsittelyoppiin, jota en opiskellut päivääkään. Sen sijaan aloitin arkeologian opinnot, koska arkeologin työ näyttäytyi mahdollisuutena jännittäviin seikkailuihin ja aineiston keruu konkreettisin kaivauksin viehätti. Ymmärrykseni akateemisten urapolkujen mahdollisuuksista oli tuolloin olematon, eikä tutkijan uralle juurikaan kannustettu arkeologiyhteisössä, pikemminkin päinvastoin.

Valmistuttuani arkeologiksi vuonna 2004 työskentelin monta vuotta Museoviraston arkeologisissa kenttätutkimusprojekteissa sekä kulttuuriympäristön suojelutyössä. Turhauduin ja väsyin sekä tsaarinaikaista mentaliteettia huokuvaan työkulttuuriin että hierarkkisesti ohjaillun viranomaistyön näköalattomuuteen. Suunnittelin alan vaihtoa, joten ryhdyin työn ohessa opiskelemaan avoimessa yliopistossa viestintää. Viestinnän opinnoissa tutustuin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen teorioihin ja menetelmiin, joiden kehystämänä näin työni kulttuuriperintöhallinnon parissa aivan uudessa valossa: kiinnostavana tutkimuskohteena. Sain onnekseni jatko-opiskelupaikan Helsingin yliopistosta, missä valmistelin väitöskirjatutkimukseni suomalaisen kulttuuriperintöhallinnon avainkäsitteisiin ja institutionaalisisiin puhetapoihin kätkeytyvistä ideologioista.

‍

Mikä on ollut suurin ajattelusi muutos tai mullistavin oppimiskokemus urallasi?

Osallistuin väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa Inkeri Koskisen ja Tomi Kokkosen vetämille tieteenfilosofian kursseille, jotka avasivat itselleni aivan olennaisia asioita tieteen olemuksesta ja tutkimuksen tekemisestä. Ajattelen tieteenfilosofiaa ikään kuin tieteen kielioppina tai perustavana jäsennyksenä, joka auttaa arvioimaan aikaisempaa tutkimusta sekä luomaan uutta.

‍

‍

Millä tavalla ajattelusi on viime aikoina muuttunut?

Törmäsin taannoin tähtitieteilijä ja kosmologi Carl Saganin esittämään ajatukseen, että me ihmiset olemme maailmankaikkeuden keino saada tietoa itsestään. Täydensin mielessäni kosmista tarkoitustamme: olemme myös tapa, jolla maailmankaikkeus ilmaisee itseään. Maallisen vaelluksemme katoavaisuutta on ehkä helpompi käsitellä, jos sijoitamme itsemme osaksi kaikkeuden muodostamaa ykseyttä. Universumin mittakaava auttaa suhteuttamaan arjen murheita ja tuo elämään sekä lohtua että merkitystä. Se kannustaa myös taistelemaan maapallon ja elonkirjon tulevaisuuden puolesta silloinkin, kun oma panos tuntuu mitättömältä.

‍

Mikä muu tutkimuksen ulkopuolella kiinnostaa, innostaa, on elämässäsi tärkeää?

Tutkijuus on niin oleellinen osa identiteettiäni, että tutkijan roolista on vaikea irrottautua täysin. Pyristelen tieteen konventioista kuitenkin säännöllisesti eroon uppoutumalla taiteen, viihteen ja fiktion maailmoihin. Musiikki, soittaminen, laulaminen ja tanssiminen ovat tarjonneet mielen hoivaa sekä itselleni luontevia tunneilmaisun ja -sääntelyn keinoja niin kauan kuin muistan. Ravitsen itseäni hyvän ruoan lisäksi metsän ja meren tuoksuilla sekä pitkillä kävelyretkillä kotikulmillani Helsingissä. Tärkeintä elämässäni lienee lopulta yhteys toisiin ihmisiin ja erityisesti omaan laumaani: puolisooni, ihmis- ja kissalapseeni sekä laajennettuun perheeseeni, johon luen myös lähimmät ystäväni.

‍

‍

‍

Miten selittäisit käsitteen "tiedepääoma" mahdollisimman lyhyesti?

Tutkimuksen työkaluna tiedepääoman käsite auttaa tunnistamaan ihmisten moninaisten taustojen, identiteettien ja tilanteiden yhteyttä siihen, millaista roolia tiede ja tutkimustieto heidän elämässään kulloinkin näyttelee. Tiedepääoma on ymmärrettävissä myös iskusanana tai kiteytyksenä, joka viittaa tiedettä, tietoa ja tietämistä koskevaan arkisivistykseen. Kulttuuriperinnön tutkijana rinnastan tiedepääoman lisäksi tieteen perintöön ihmiskunnan ylisukupolvisena ponnistuksena ja kumuloituvana tietovarantona, jonka vaalimiseen ja hyödyntämiseen kaikilla pitäisi olla yhdenvertainen oikeus osallistua.

‍