‍

‍

Tiedekeskusten ja -museoiden yleisötyö on ymmärrettävissä kohtaamisten järjestämisenä. Etenkin, kun tavoitteena on kehittää yhdenvertaisuutta edistävää ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkivää mukaanottavaa tiedekeskustyötä. Oleellista on tällöin tunnistaa ja tavoittaa ihmisryhmiä, joilla on riski jäädä osattomiksi ja ulkopuolisiksi tieteen maailmoista.

Tiedekeskuksien tunnistamia ”alipalveltuja” tai marginaalisen huomion kohteeksi jääneitä kävijöitä ovat muun muassa ikäihmiset, nuoret, nuoret aikuiset, vasta maahan muuttaneet sekä kotikielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvat ihmiset. Vaikka ulkopuolelle jääneet ryhmät tunnistetaan, heitä voi olla vaikea tavoittaa.

Yhteyden luominen kannattaakin aloittaa toimijoista, jotka ovat jo tavalla tai toisella mukana näiden ihmisten arjessa yhdistäen samaa elämänvaihetta, kieltä tai kulttuuritaustaa jakavia yhteisöjä. On siis tärkeää tavoittaa tiedekeskusten ”potentiaalisten” kävijöiden muodostamat sidosryhmät ja yhteisöt. Näistä yhteisöistä saattaa löytyä myös sosiaalisia auktoriteetteja, jotka voivat lisätä luottamusta tieteellistä tietoa tai tieteen instituutioita kohtaan. Sosiaalisilla auktoriteeteilla on FINSCI-hankkeen tutkimuksen mukaan jopa merkittävämpi vaikutus arjen päätöksentekotilanteissa kuin tietolähteen asiaankuuluvuudella (relevanssilla) tai laadulla (Dawson ym. 2024).

Sidosryhmiä kokoavia toimijoita ovat esimerkiksi paikalliset kansalaisjärjestöt ja kansainväliset yhdistykset tai kuntien ja kaupunkien yhteisölliset olohuoneet ja asukastilat. Tiedekeskukset ovat jo tottuneita tekemään yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Sivistystoimen lisäksi katse kannattaa kohdistaa kaupunkien ja kuntien kulttuurin, sosiaalitoimen ja hyvinvoinnin toimialoihin ja rakentaa yhteistyötä yhteisöpedagogien, kumppanuus- ja osallisuusasiantuntijoiden tai yhteisöohjaajien ja -suunnittelijoiden kanssa.

Uudet kävijäryhmät vetäjineen voivat keksiä tiedekeskuksille myös uudenlaisia käyttötapoja. Tiedekeskuksissa kehkeytyvät kohtaamiset tarjoavat siis aina mahdollisuuden molemminpuoliseen oppimiseen.

FINSCI-hankeen viisi oivallusta uusien kohtaamisten järjestämiseksi:

1. Lyhennä välimatkaa – mene sinne, missä ihmiset ovat

Älä odota, että joku tulee hakemaan tai pyytämään mukaan, vaan ota itse yhteyttä ja lähde tapaamaan ihmisiä.

2. Aloita kuuntelemalla – opi dialogissa ja dialogista

Tunnusta tietämättömyys ja sanoita oppimisen halu vilpittömän ja kunnioittavan dialogin avulla. Ristiriitainenkin kohtaaminen on parempi kuin ei kohtaamista lainkaan.

3. Muista ”avoimuusparadoksi” – tartu arkeen

Avoimuus on useimmiten tavoiteltavaa, mutta se voi olla myös kulttuurinen taito ja joillekin hankalaa. Siksi dialogissa on hyvä (ainakin aluksi) kiinnittyä arkeen, jokapäiväiseen ja konkreettiseen elämään.

4. Rakenna luottamusta – pyri pitkäjänteisyyteen

Lyhytjänteinen hanketyö ei välttämättä tue luottamuksen rakentamista. Älä pyydä pelkästään osallistumaan, vaan ilmaise suoraan, mitä haluat kohtaamiselta. Entä mitä osallistujat saavat osallistumisesta? Kerro avoimesti, jos kohtaamiset, ohjelmat tai ratkaisut ovat lyhytjänteisiä tai kertaluontoisia.

5. Varmista vastavuoroisuus – tunnista yhteiset tavoitteet

Luodut kontaktit mahdollistavat yhteistyön pitkäjänteisyyden, yhteisten tavoitteiden löytämisen, kaksisuuntaisen integraation ja sopeutumisen muuttuvaan toimintaympäristöön. Kaikkien tulee olla saamapuolella, joten yhteisten toiveiden ja tavoitteiden tunnistaminen on tärkeää.

‍

Kirjoittaja Kaisa Torkkeli on FINSCI-hankkeen hankevastaava ja -tutkija Tiedekeskus Heurekassa. Blogikirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen tiedekeskukset ry:n blogissa 19.9.2024. Linkki alkuperäiseen blogikirjoitukseen.